Teekkarispeksin 2026 käsikirjoituskilpailu on auki!
Teekkarispeksin vuoden 2026 produktion käsikirjoituskilpailu on käynnissä! Teekkarispeksi on kokoillan musikaali, joka improvisaation myötä nousee aivan omaksi taiteenlajikseen. Avoimen kilpailun voittaneesta tekstistä syntyy Teekkarispeksin käsikirjoitus, joka toimii pohjana yli sadan speksiläisen luovalle työlle ja esitetään noin 2000 katsojalle ympäri Suomen.
Käsikirjoittajan roolista ja käsikirjoittamisen aikataulusta lisätietoa viestin lopussa.
Miten osallistun?
Kilpailuun osallistutaan toimittamalla käsikirjoitusehdotus osoitteeseen kasikirjoituskilpailu@teekkarispeksi.fi ma 30.6.2025 klo 23.59 mennessä. Katso lisätiedot kilpailuehdotuksen lähettäminen -kohdasta.
Kilpailuehdotuksesta tulee löytyä työnimen lisäksi vastaukset seuraaviin kuuteen kohtaan:
- Teema eli mistä speksi pohjimmiltaan kertoo
Kerro mikä teema speksillä on, ja miksi haluat kirjoittaa juuri siitä. Teema voi olla esimerkiksi rakastamisen vaikeus, ystävien etääntyminen, sodan kauheus, modernin maailman mielettömyys tai anteeksiantamattomuus. - Miljöö eli mihin speksi sijoittuu
Speksi voi viedä katsojan minne tahansa: kerro mihin sinun speksisi sijoittuu. Kuvaile tapahtumapaikkaa ja aikakautta. Kerro myös mikä tekee miljööstä erityisen sopivan ja inspiroivan juuri tälle speksille. - Hahmot
Kerro mitä hahmoja speksissä esiintyy ja miksi. Perinteisesti speksissä on 6-8 näyttelijää sekä tanssijoita satunnaisissa sivurooleissa. Kuka on esimerkiksi näytelmäsi päähenkilö (tai onko päähenkilöitä useita), mikä on hahmon tavoite ja mitä hahmolle tapahtuu tarinan aikana? Tiivis kuvaus hahmojen luonteesta. - Tiivistelmä eli mitä speksissä tapahtuu
Kuvaile speksin sisältö 1-2 kappaleessa. Mistä speksi alkaa, minkälaisia vastoinkäymisiä hahmot kohtaavat, miten tilanne ratkeaa ja mihin speksi loppuu? Kerro tiiviisti, mistä tarina kertoo. - Kohtausluettelon luonnos
Tiivistelmässä haettiin tarinan ydintä, kohtausluettelo taas on speksin selkäranka. Tässä vaiheessa haetaan vain raakaa luonnosta: näytä mitä sinulla jo on. Jos et ole miettinyt kaikkia kohtauksia tai niiden järjestystä, kerro se rohkeasti. Jokaiselle kohtaukselle kirjoitetaan otsikoksi tapahtumapaikka, esimerkiksi “sukellusvene”. Kuvaa kohtauksia 1-2 lauseella. Tärkeintä on kertoa lyhyesti, mitä kussakin kohtauksessa tapahtuu. Kohtauksia on speksissä ollut perinteisesti noin 10-15, riippuen tietysti kohtausten pituudesta. Tapahtumapaikkoja speksissä on yleensä muutamia. Voit myös halutessasi luonnostella biisien paikkoja, mutta tämä ei vielä ole vaatimus. - Aukikirjoitettu kohtaus
Kirjoita auki yksi näytelmäsi kohtaus. Kohtauksessa on oltava vähintään kaksi henkilöä, ja siinä tulee tapahtua yksi selkeä käänne. Näytä, että osaat tuottaa sujuvaa dialogia, luoda kiinnostavia tilanteita ja toimintaa sekä kuljettaa kohtausta eteenpäin.
Ehdotuksen ohjepituus: kohdat 1-5 yhteensä n. 1-2 sivua, kohta 6 valitusta kohtauksesta riippuen 1-5 sivua. Kaikkein tärkeintä kilpailuehdotuksessa on välittää ohjaajalle kuva, että olet aidosti miettinyt kaikkia kohtia. Pidä ehdotuksesi mahdollisimman tiiviinä ja selkeänä.
Kilpailuehdotuksen ei tarvitse täyttää kaikkia asetettuja vaatimuksia – jos olet epävarma jostakin kohdasta, mainitse asiasta. Näin ohjaajakin tietää, mitkä osat ovat vielä eniten työn alla.
Vaikka osallistuisit kilpailuun valmiilla käsikirjoituksella, laadi silti vastaus kaikkiin pyydettyihin kohtiin.
Kilpailuun voi osallistua ryhmässä tai yksin, ja yhdellä tai usealla ehdotuksella.
Anonyymin ensiluvun jälkeen valinta parhaiden ehdokkaiden välillä saatetaan tehdä erillisten haastatteluiden perusteella. Voittaneen kilpailuehdotuksen oikeudet siirtyvät Teekkarispeksille.
HUOMIO: voit osallistua käsikirjoituskilpailuun myös muunnelmalla olemassa olevasta klassikkotarinasta. Sijoita speksi esimerkiksi eri ympäristöön tai muuta hahmoja, jotta näytelmästä ei tule täyttä kopiota. Jos valitset tämän lähestymistavan, mainitse inspiraationa käyttämäsi tarina.
Kilpailuehdotuksen lähettäminen
Kilpailuun osallistutaan toimittamalla käsikirjoitusehdotus osoitteeseen kasikirjoituskilpailu@teekkarispeksi.fi ma 30.6.2025 klo 23.59 mennessä.
Noudata seuraavia ohjeita:
- Viestin otsikoksi: Käsikirjoituskilpailu 2025 kilpailuehdotus
- Sähköpostiviestissä tulee olla käsikirjoittajan/kirjoittajien nimet ja vähintään yksi yhteystieto (sähköposti ja puhelin) yhteydenottoja varten
- Sähköpostiviestin liitteenä tulee olla yksi pdf-tiedosto, joka sisältää koko kilpailuehdotuksen. Huom. tässä tiedostossa ei saa olla mitään käsikirjoittajia personoivaa tietoa (nimiä tai nimimerkkejä). Käsikirjoitusehdotukset kerää erillinen koordinoija, joka toimittaa kilpailuehdotukset varsinaiselle valintatiimille (ohjaaja ja tuottajat) anonyymeinä, jotta ensimmäisen vaiheen arviointi kohdistuisi yksinomaan tekstiin.
- Mainitse viestissä haluatko palautetta tekstistäsi, vaikka et tulisikaan valituksi.
Käsikirjoittamisen alustava aikataulu
Osa käsikirjoittamisesta tapahtuu jo kesän puolella. Produktion tuottajat vahvistavat lopullisen aikataulun.
Kesä-heinäkuun 2025 vaihde – käsiskilpailu sulkeutuu – tuottajat ja ohjaaja valitsevat kilpailun voittajan. Huomioittehan, että mikäli ehdotuksia tulee paljon, niiden lukemiseen ja valinnan tekemiseen voi mennä paljonkin aikaa.
Elokuun 2025 loppu – 1.0 versio eli valmis kohtausluettelo: kaikki tapahtumapaikat, hahmot, biisipaikat ja kohtausten sisältö tiedetään. Tästä alkaa esimerkiksi biisien valinta ja osa-alueiden valmistelevat työt, joihin käsikirjoittaja voi osallistua.
Lokakuun 2025 loppu – 2.0 versio eli käsikirjoitus on melkein valmis: kaikki dialogi on paikallaan, vaikka yksittäiset vuorosanat voivat vielä muuttua. Viimeiset palautekierrokset ohjaajalta ja tarvittaessa pomoilta, minkä jälkeen käsis hiotaan läpilukua varten.
Marraskuun 2025 alku – 3.0 versio eli teksti valmis läpilukuun. Produktio starttaa kaikkien osa-alueiden osalta. Näyttelijät aloittavat vuorosanojen harjoittelun. Toki näyttelijöiden treenikauden kuluessa pieniä muokkaustarpeita voi ilmetä.
Tammi-helmikuun aikana 2026 – näyteltyjen mainosten kirjoittaminen sisään valmiiseen käsikirjoitukseen.
Jäikö jokin asia mietityttämään? Kysymyksiin käsikirjoittamisesta, speksistä ja elämästä vastaavat tuottajat ja hallitus osoitteessa hallitus@teekkarispeksi.fi.
Innolla speksiä 2026 odottaen,
Teekkarispeksin hallitus