Teekkarispeksi etsii ohjaajaa kevään 2023 musikaaliteatteriproduktiolle

Teekkarispeksi etsii teatterialan taitajaa ohjaamaan kevään 2023 produktiota. Teekkarispeksi on kunnianhimoinen musiikki- ja improvisaatioteatteriyhdistys, joka tuottaa vuosittain improvisaatiolla höystetyn koko illan musikaalinäytelmän, joka kerää vuosittain yli 2000 katsojaa pääkaupunkiseudulla sekä kotimaan kiertuepaikkakunnilla.

Teekkarispeksin ohjaajana toimit produktiomme taiteellisena johtajana ohjaten yli sadan vapaaehtoisen joukkoa. Speksiläisiset koostuvat pääosin Aalto-yliopiston ja myös muiden pääkaupunkiseudun korkeakoulujen opiskelijoista ja alumneista.

Ohjaustyö alkaa syksyllä produktion tuotannon suunnittelusta. Ohjaaja huolehtii yhdessä tuottajien ja muiden vastuuhenkilöiden kanssa siitä, että koko produktio lähtee rakentumaan yhtenäisen taiteellisen vision päälle. Näyttelijöiden harjoitukset on tapana aloittaa marraskuun loppupuolella ja speksin ensi-ilta on maaliskuun puolivälissä. Näytelmäharjoituksia on tällöin tyypillisesti lähes jokaisena arki-iltana (n. klo 17-22). Lisäksi ohjaajan oletetaan seuraavan myös erinäisiä tanssi-, bändi- ynnä muita harjoituksia, joita on myös viikonloppuisin. Tammi-/helmikuussa olemme järjestäneet yhden tai kaksi viikonloppuleiriä (pe-su) joukkokohtauksia harjoitellen, tämän lisäksi muutamana viimeisenä viikkona 6-10kpl kaikkien osa-alueiden yhteistä koko päivän läpimenoa. Työt sijoittuvat pääasiassa Espoon Otaniemessä sijaitseviin tiloihin. Ohjaustyöstä maksetaan kuukausipalkkaa.

Varsinaisen ohjaustyön lisäksi työtehtäviin kuuluu syksyllä järjestettävien improvisaatiokurssien vetäminen. Kurssit ajoittuvat karkeasti viikoille 38-49. Ohjattavana on osallistujien määrästä riippuen kaksi tai kolme ryhmää (mahdollisesti alkeiskurssi ja yksi tai kaksi jatkokurssia, tyypillisesti arki-iltaisin). Kukin kurssi käsittää kahdeksan kolmen tunnin opetuskertaa, jolloin syksyn palkalliseksi työmääräksi tulee yhteensä 48-72 tuntia. Kursseista maksetaan tuntipalkkaa.

Tärkeimpinä vaatimuksina edellytämme hakijoilta vankkaa teatterialan tuntemusta, improvisaation alan tietotaitoa, dramaturgista silmää ja ymmärtämystä työskennellä vapaaehtoisten ja harrastelijoiden kanssa.

Vapaamuotoisen hakemuksen, cv:n ja palkkatoiveen pyydämme lähettämään viimeistään pe 5.8.2022 sähköisesti osoitteeseen tuottajat(at)teekkarispeksi.fi

Haastattelut järjestetään viikolla 32. Haastattelu sisältää myös käytännön kokeen.

Lisätietoja löydät yhdistyksemme nettisivuilta osoitteesta http://www.teekkarispeksi.fi/ . Voit myös olla yhteydessä tuottajiimme joko sähköpostitse osoitteesta tuottajat(at)teekkarispeksi.fi tai puhelimitse: 0504944558 (Rune Pönni).

Speksissä on kauneimmat naiset ja komeimmat miehet.

Speksi on älyn voitto materiasta ja luovuuden voitto rutiineista.

Speksi on ja voi.