Kevätnäytelmä

Peruttu

Valitettavasti mutta yllättämättä kevätnäytelmää ei järjestetä tänä keväänä vallitsevan koronatilanteen takia. Harjoitusten ja näytösten järjestäminen nykyrajoituksilla ei ole suositusten mukaista, vaikka produktio olisi pidetty pienenä.

Kiitos kuitenkin kaikille, jotka ovat olleet mukana käynnistelemässä projektia ja osoittaneet kiinnostusta! Paljon jäi käteen: käsikirjoitus, kontakteja sopiviin teattereihin ja innostuneita speksiläisiä. Osoitettiin, että pienimuotoisessa teatteriproduktiossa voisi olla tulevaisuudessa paljon potentiaalia Teekkarispeksille. Jos siis haluaisit jatkossa, jonain suotuisampana ajankohtana, olla järjestämässä vastaavanlaista projektia, se on varmastikin mahdollista!

“Tarina sijoittuu nykypäivään ja kertoo tapahtumaketjusta, joka syntyy, kun koodari luo kotikonstein inhimillisiä piirteitä osoittavan tekoälyn.”

Kevätnäytelmän järjestämistä on päätetty siirtää koronasyistä myöhempään ajankohtaan keväällä. Uusi startti sijoittuu maalis- huhtikuulle, jos koronatilanne helpottaa.

Esitykset siirtyvät touko- kesäkuun vaihteeseen.

Muilta osin kevätnäytelmän tilanne on se, että joulukuussa järjestettiin pienimuotoinen käsikirjoituksen läpiluku, ja tuotantotyöryhmä järjestelee nyt käytännön asioita. Älä huoli, jos et ollut mukana läpiluvussa, sillä varsinaisia rekrytointeja taiteelliseen toimintaan (näyttelijät, ohjaaja, visuaalinen ilme ym.) ei ole vielä aloitettu. Pidä siis korvat höröllä maaliskuussa, kun alamme taas etsiä tekijöitä! Kiinnostuksesi voit käydä ilmoittamassa jo nyt seuraavaan kyselyyn: https://forms.gle/MtpbMBPxVQSkg2Ha8