Vanhat produktiot
I
2024
Naamion takana
On kevät 1946. Sisarukset Rosa ja Maria joutuvat keskelle Venetsian veristä valtapeliä, kun tanssiaiset päättyvät murhaan. Eri järjestelmien kannattajat kyräilevät ja syyttelevät toisiaan samalla kun pakkaa sekoittaa sodan ajalta jatkunut vastarintaliike. Kuinka käy paljastusten ristiaallokoissa kamppailevien sisarusten suhteelle? Entä kuka lopulta paljastuukaan naamion takaa?
I
I
2023
Univelka
Unimaailma, reaalimaailma, nykypäivä
Unimaailmaan tunkeutuvat markkinatalouden lonkerot saavat Unten valtiaan rauhattomaksi samalla, kun nukkumisesta nauttivan taiteilijasielu Urho Vahveron unet alkavat häiriintyä. Perheen, bisneksen ja unien kietoutuessa yhteen yllättävien kumppanien täytyy yhdistää voimansa. Onko seurauksena pelkkää painajaista? Heitä nyt unihiekkaa silmiisi, sillä Teekkarispeksi 2023 suuntaa unten maille!
I
I
2022
Signaali
Avaruustutkimusalus, tulevaisuus
Androidit kolistelevat ja kahvike-kone piipittää, kun Teekkarispeksi 2022 hyppää avaruusaluksen kyytiin ja sukeltaa scifin maailmaan. Avaruustutkimusfirman aluksella koetaan jännittäviä hetkiä, kun maailmankuulun avaruustieteilijä Reine Haanin uusi laite nappaa salaperäisen signaalin. Mistä signaali on peräisin, ja mitä se yrittää kertoa?
I
I
2020
Herrasmiesliiga ja tapaus Lontoossa
Lontoo, 1899
Teekkarispeksin 31. uuden ajan produktio sijoittuu vuoden 1899 Lontooseen, jossa Herrasmiesliiga ottaa jälleen yhteen arkkivihollisensa Moriartyn kanssa. Yliluonnollisista voimista huolimatta voitto ei ole itsestäänselvyys, kun epävarmuudet, kiistat ja inhimilliset ongelmat varjostavat liigan ilmapiiriä.
Höyryvoimaa, kellokoneistoja, viktoriaanisia vaikutteita ja sukellusvene… Kyllä, Teekkarispeksi 2020 on Steampunkia!
I
Herrasmiesliiga joutui kohtaamaan Covid19-pandemian ja produktion näytökset jouduttiin perumaan vain muutamia päiviä ennen suunniteltua ensi-iltaa.
I
I
2019
Keinolla Millä Hyvänsä
New Orleans, 1920-luku
Teekkarispeksin 30. produktio vie katsojan kieltolain aikaiseen New Orleansiin, jossa järjestäytynyt rikollisuus ja korruptoitunut virkavalta havittelevat valtaa kaupungissa. Mardi Gras -karnevaalin keskellä perheyritys ajautuu karulle polulle parturin tyttären sekaantuessa poliisien vinoutuneeseen vallankäyttöön.
Mitä päätöksistämme seuraa?
Luommeko itse oman helvettimme?
Mitä voodootohtori suunnittelee synkillä kujilla?
Mitä päätöksistämme seuraa?
Luommeko itse oman helvettimme?
Mitä voodootohtori suunnittelee synkillä kujilla?
I
I
2018
Hurma
Ranska, 1914
On kesä 1914 Belfortin lyseossa Ranskassa. Anna valmistautuu kurssitovereidensa kanssa lukuvuoden päättäjäistanssiaisiin. Yksi vaihe nuorten elämässä päättyy ja uusi, tuntematon on edessä. Tanssiaiset ovat aina tärkeä tapahtuma, mutta nyt lyseon on kuitenkin vakuutettava myös valtion lähettämä tarkastaja, joka etsii pienintäkin tekosyytä lakkauttaa vanhoillisena pidetyn koulun toiminta. Annankin on tehtävä osansa, jotta illasta tulisi täydellinen. Hänen ajatuksensa ovat kuitenkin aivan muualla, kun yllättävä kirje salaiselta ihailijalta saapuu. Pian Anna tekeekin ratkaisevan virheen, yksi asia johtaa toiseen, eikä lopputulos ole todellakaan sitä, mitä kukaan odotti.
I
I
2017
Viimeinen sinfonia
Argentiina, 1900-luvun alku
Margaret Higgins saapuu Saltaan etsimään siskoansa Louisea, joka on lakannut kirjoittamasta hänelle. Margaret päätyy salaperäiseen huvilaan, jossa kuuluisa säveltäjä on manipuloinut vieraansa psykologiseen peliin elämän lähteestä. Vieraat himoitsevat saavuttamattomille toiveilleen täyttymystä lähteen vedestä, mutta joukkohysteria johdattaa heidät syvemmälle hulluuteen. Mitä pelin voittamiseksi ollaan valmiita tekemään?
I
2016
Atlantis 1860
Englanti, 1860
Eristyneellä saarella asuvassa kyläyhteisössä pelätään Jumalaa, haaveillaan Lontoosta ja rakennetaan rautatiesiltaa mantereelle. Pienen kylän rauha alkaa rakoilla, kun mystisiin oppeihin vihkiytynyt madame Blavatsky ilmestyy saarelle ja nostattaa Atlantis-hurmoksen. Kenen usko on oikea? Kuka jää ja kuka lähtee? Löytyykö myyttinen Atlantis?
I
2015
Supernova
Ceres-asteroidi, 2404
Eletään asteroidiryntäyksen kulta-aikaa, ja rikkauksia tavoittelevat mainarit uskovat kaiken olevan mahdollista avaruuden rajaseuduilla. Todellinen menestys on kuitenkin kaukaista, sillä kaivostoimintaa hallitsee kovin ottein Kajo-konsernin monopoli. Mahtisuvun leskeksi jäänyt matriarkka Luhta Kajo kouluttaa tytärtään Kaitaa seuraajakseen. Tulevana matriarkkana Kaitan vastuu on tuomaroida perinteistä keksintökilpailua, johon pääsystä haaveilevat myös slummien keksijät Aatos ja Aria. Kilpailulla on kuitenkin arvaamattomat seuraukset, kun Kaitan pikkuveljen Viktorin kunnianhimo uhkaa vuosisataista perimysjärjestystä. Lopputulos on väistämätön: Supernova.
2014
Danse Macabre
Ranska/Espanja, 1700-luvun loppu
Danse Macabre johdattaa katsojan mystisten holvien, räiskyvien toiveiden ja kiellettyjen tunteiden verkkoon. Näyttämöllä nähdään teatteria, tanssia, taikuutta ja live-musiikkia. Jokainen näytös on ainutlaatuinen, sillä esitys syntyy osittain improvisaatioteatterista ja vuorovaikutuksesta katsojiin. Kuolemantanssi imee vahvimmatkin pyörteisiinsä.
2013
Agent
Yhdysvallat/Neuvostoliitto, nykypäivä
Rautaesirippu jakaa maailman kahtia, kylmä sota ei ole koskaan loppunut. Yhdysvallat ja Neuvostoliitto pullistelevat kilpaa muskeleitaan. Kumpikin suurvalta unelmoi superaseesta, jolla pyyhkiä väärän aatemaailman edustajat maailmankartalta. Nuori CIA:n agentti Carter Maxwell on taistellut koko elämänsä tähtilipun, demokratian ja maissisiirapilla makeutetun omenapiirakan puolesta. Carterin päähän on pienestä pitäen taottu, että kunnon sankariagentin velvollisuus on laittaa isänmaan etu ja CIA:n ohjesääntö kaiken muun edelle. Onni odottaa kuuliaista! Kylmäfuusion keksinyt epävakaa puolalaistohtori Tomek Jaruzelski loikkaa Yhdysvaltoihin ja KGB käynnistää toimenpiteet noutaakseen hänet takaisin. Tilanne riistäytyy käsistä, ja Carterin mustavalkoinen maailmankuva joutuu koetukselle. Onko oikein vain toteuttaa käskyjä? Voiko vihollista rakastaa? Pääseekö Jaruzelski koskaan näkemään Cherin konserttia? Carterin moraalista borssikeittoa sekoittavat CIA:ta johtava isäukko, moralisoiva baarimikko, rakkauselämään puuttuva isosisko, mulkvisti KGB:n kaksoisagentti, herkkäsieluinen siperialainen kyborgi, teepensaiden viljelystä nauttiva KGB:n johtaja, valtava kiertoratalaser – sekä viehättävä neuvostoliittolainen huippuagentti Katja Zhirova.
2012
Olipa Kerran
Satumaa
Julkisuutta rakastava prinssi Rohkea, kaikkien satujen sankari, miesten mies ja naistenmies, on koko ikänsä etsinyt vierelleen sopivaa neitoa. Virheettömän satuprinssin kuvan on oltava täydellinen. Rohkea on seikkaillut pitkin valtakuntia vapauttaen prinsessoja katalan Pahattaren pauloista, mutta Ariel, Tuhkimo, Tähkäpää, Lumikki – kukaan ei ole kelvannut Rohkealle. Prinssi Viekas, Rohkean isoveli, on puolestaan aina hävinnyt veljelleen lemmenkamppailuissa. Kaikki valtakunnan prinsessat tuntuvat olevan Rohkean exiä tai selittämättömästi kadonneet. Nyt asetelma on kuitenkin viimein kääntymässä: Viekas on löytänyt myyttisen Ruususen linnan. Kukaan ei enää usko, että sata vuotta uinunut prinsessa olisi todellinen – paitsi prinssi Viekas. Ruusunen nukkuu jossain täällä linnassa. Rohkea ei ole mailla halmeilla. Prinssi Viekkaan voitto veljestään on aivan käden ulottuvilla…
2011
Cirque
Pariisi, syyskuu 1942
Cirque de Michellen esiintyjäkaarti koostuu juutalaisista, romaneista ja muista natsimiehittäjien vainoamista taiteilijoista, jotka elävät alituisessa paljastumisen pelossa. Kun saksalaiset yllättäen määräävät sirkuksen suljettavaksi, on epätoivoon vaipuminen lähellä. Sirkuksen suurin tähti, kabareelaulaja Marie, on kuitenkin kiinnostunut enemmän omasta kuuluisuudestaan. Keskelle Marien ahdinkoa saapuu Hans Reinhardt, salskea natsiupseeri, joka maalaa Marielle kuvan ruusuisesta tulevaisuudesta Berliinin teattereissa. Hans ei kuitenkaan tiedä Marien olevan juutalainen…
2010
Musashi
Edo ja Kyūshū, Japani, 1612 ja 1637
1600-luvun Japani. Shogun Tokugawa oli yhdistänyt maan sadan vuoden sekasorron jälkeen. Oli samuraiden kulta-aika. Heistä paras oli Miyamoto Musashi. 30 vuotta myöhemmin häikäilemättömän rosvojoukon hyökkäys läheiseen kylään keskeyttää Musashin zenmäiset eläkesuunnitelmat. Pukiessaan jälleen sotisopaansa päälleen Musashin mieleen palaavat menneet kunnian päivät: kaksintaistelut, shogunin hovin loisto, katkeransuloinen kamppailu rakkaudesta. Hänen elämänsä tärkein koitos on kuitenkin vielä edessä…
2009
Nosferatu
eli nuoren Wernerin kärsimykset
Underbergin kylä, Itävalta-Unkari, 1860-luku
Pienen maalaiskylän liepeillä sijaitsevaan linnaan on muuttanut ulkomaalainen aatelismies seurueineen. Kylän imagosta huolta kantava pormestari Rex Stammburg onkin innoissaan uudesta asukkaasta ja etenkin tämän tuomista verotuloista. Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä – ihmisiä on alkanut kadota jälkiä jättämättä, sato on heikoin miesmuistiin, ja useita kyläläisiä vaivaa outo verenheikkous. Eräänä elokuisena päivänä kylän oma poika Werner palaa kotiin opiskeltuaan Wienissä useita vuosia. Moni asia on sinä aikana muuttunut: pormestarin Maria-tyttärestä on muun muassa kasvanut vallan kaunis nuori neito…
2008
Kaarina Maununtytär
eli Täyskäsi Tukholmassa
Tukholma, 1560-luku
Yksi yö muutti Kaarinan koko elämän. Kuningas Erik iski silmänsä nuoreen apupiikaan veljensä Juhana-herttuan syntymäpäivillä ja teki tästä vaimonsa. Muu hoviväki tulee kuitenkin vastanaineiden onnen tielle. Omia suunnitelmiaan hautovat kuninkaan entinen rakastajatar Agda, puolalainen prinsessa Jagellonica ja vallanhimoinen neuvonantaja Jöran Persson. Myös kuninkaan ja tämän veljen välinen suhde saavuttaa käännekohtansa. Juhanalle jää valtapelistä käteen Musta Pekka, kun Erik määrää hänet vangittavaksi. Erikin kunnon heikentyessä Kaarina joutuu valitsemaan rakkautensa ja aseman välillä…
2007
Hovimestari on syyllinen
Englanti, 1920-luku
Oli synkkä ja myrskyinen säätila, kun kreivi Albesterin kartanoon kokoontuneet mestarisalapoliisit nostivat tervetulomaljojaan. Kreivi kohotti maljansa, siemaisi siitä ja kaatui kuolleena maahan. Mestarisalapoliisit alkoivat tutkia yhä sotkuisemmaksi muuttuvaa tapausta tärkeiden todistajien kuollessa epäilyttävästi. Kuka on murhaaja? Ja miksi? Salapoliisit eivät pääse yksimielisyyteen ja todisteet ovat hataria. Talossa eletään piinaavassa jännityksessä. Kuka tahansa voi olla seuraava uhri…
2006
Nero
Rooma, 64 jKr.
Rooman valtakunnan itsevaltias keisari Nero tuhlaa kaiken aikansa taiteen tekemiseen eikä piittaa hallitsijan velvollisuuksista. Äkkirikastuneen Trimalchion järjestämien pitojen huuruisilla jatkoilla Nero saa ajatuksen luoda kaikkien aikojen suurin näytelmä. Keisarin hovikirjailija Petronius saa näytelmän kirjoittamista varten vain yhden yön aikaa, ja Neron oikkuihin turhautunut kynäniekka päättää luoda maailman huonoimman näytelmän vieroittaakseen keisarin enemmistä taidekokeiluista.
2005
1985
Kilopolis (entinen Lontoo), 1985
Valtakunta on Isoveljen rautaisessa otteessa. Vastarintaliike pilaa Isoveljen päivän ja hän haluaa oikeutta. Tämän kaiken keskellä salaisen poliisin agentti Julia sekä rock-tähti Nikki kohtaavat ja löytävät toisensa. Vastarintaliike ja Isoveli törmäävät toisiinsa valmistautumattomina ja Isoveli haavoittuu. Molemmat osapuolet valmistautuvat lopulliseen välienselvittelyyn. Kamppailu jää lopulta ratkaisemattomaksi, mutta antaa Nikkille ja Julialle vapauden elää yhdessä onnellisina.
2004
Sheherazade
eli Yhden yön juttu
Bagdad, vanhaan hyvään aikaan
Ihmeellisen Bagdadin kalifilla on tapana ottaa joka päivä uusi vaimo ja seuraavan aamun tullen teloituttaa nuorikkonsa tehden tilaa uudelle puolisolle. Seuraavana vuorossa oleva Sheherazade ei kuitenkaan suostu alistumaan kohtaloonsa, vaan alkaa hääyönään henkensä pitimiksi kertoa tarinaa juonista, joita Bagdadissa kerran punottiin erään kalifin syrjäyttämiseksi. Aamun sarastaessa toden ja tarun raja hämärtyy ja lampun henki sanoo viimeisen sanan.
2003
Kultakuume
Kalifornia, 1848
Pienen Nothing Muchin kylän elämä muuttuu dramaattisesti, kun kylän liepeiltä löydetään kultaa. Kaikenlaiset onnenonkijat ja helpon voiton tavoittelijat täyttävät kylän rehellisten mainareiden raataessa koronkiskurien ikeessä. Itse kultaa ei juurikaan ehditä kaivaa kaiken keinottelun keskellä, kun omaisuudet vaihtavat omistajaa saluunan pöydän ääressä. Kuplan vihdoin puhjetessa alkaa syyllisten etsintä.
2002
Olympos
eli Jumalainen komedia
Olympos-vuori, antiikin jumalten aikaan
“Olen Homeros, kreikkalainen kirjailija ja länsimaisen eepillisen runouden isä! Te ette muista minua? No ette tietenkään. Siksi historian hämärästä olen tullut kertomaan teille tarinan, jota kukaan ei unohda! Kerron Olympos-vuoren jumalista: ylijumala Zeuksesta, hänen vaimostaan Herasta, heidän pojistaan Hefaistoksesta ja Eroksesta sekä muista Olympoksen asukeista. Tästä tulee viimeinen tarinani, kaikkien aikojen draama jumalten tuhosta! Tulkaa mukaani Zeuksen valtaistuinsaliin, marmoripaasien varjoon…”
2001
Seitsemäs Sinetti
Englanti, 1349
Eletään pimeällä keskiajalla, jolloin kauniit ritarit ja uljaat linnanneidot vielä käyskentelivät Sherwoodin nummilla. Pienen kylän jalomielinen ritari Robert ja kaunis neito Katariina ovat menossa naimisiin. Kesken vihkitoimituksen Katariina kaatuu elottomana maahan, ja viekas isä Benedictus hehkuttaa ruton tulleen kaupunkiin. Papin juoniessaan omiaan Robert pelaa Kuoleman kanssa shakkiottelun Katariinan hengestä.
2000
Mata Hari
eli Nähdä Pariisi ja kuolla
Pariisi, ensimmäisen maailmansodan aikaan
Ensimmäinen maailmansota raivoaa Ranskassa. Pariisin sotilaskuvernööri Gallieni on pulassa. Chanelin laboratorioissa on kehitetty uusi salainen ase, Pallo, joka suorastaan räjäyttää saksalaisvalloittajat pois Pariisista. Pallon piirustukset ovat matkalla Gallienille, mutta matkaan tulee monta mutkaa ja piirustukset kulkevat monien käsien kautta ennen tilanteen selviämistä.
1999
FrankEinstein
eli Ei teetä hirviöille
Transylvania, 1894
Agentit Scully ja Mulder ovat saaneet tehtäväkseen selvittää, mitä professori FrankEinsteinin tutkimus käsittelee ja miten se uhkaa Maailman Ainoaa Todellista Suurvaltaa. Professorin synkässä linnassa agentit törmäävät hulluun tiedemieheen, ihmissuteen, noitaan, vampyyriin ja tietenkin Hirviöön.
1998
Suoraan sydämeen, komisario Palmu
eli Kullekin ansioittensa mukaan 2
Helsinki, 1928
Helsingissä vietetään kieltolain ja kauniiden ihmisten iloista aikaa. Löytyy ruumis, lööpit hehkuttavat ja komisario Palmu joutuu kinkkisen mysteerion vietäväksi. Mikä osuus tarinassa on lipevällä saarnaaja Luotolalla, Mustafa Sandal Makkosella tai puputytöllä? Selviääkö tämä rikos lainkaan?
1997
Faust²
eli Perkeleen viimeiset kiusaukset
Avaruus, 23. vuosisata
Tähtialus Yllätyksen laivaväen keskinäiset suhteet ovat kireällä. Alus törmää outoihin muukalaisiin, jotka kertovat, että Maata uhkaa radaltaan suistunut meteoriitti. Pitäisi löytää keino Maan pelastamiseksi, mutta miehistö ei ihmissuhdesotkuiltaan ehdi huolehtia asiasta.
1996
Venetsian Merkantti
Venetsia, 1700-luku
Venetsian doge päättää pääministerinsä neuvosta naittaa tuhlailevan tyttärensä. Doge ei tiedä, että pääministeri himoitsee itse nuorta Alessandraa. Alessandra päättää karata rakastettunsa kanssa, mutta pääministeri saa selville nuorten aikeet. Hän ottaa Alessandran panttivangiksi ja tarjoutuu maksamaan lunnaat, jos saa tytön vaimokseen. Alessandra kuitenkin karkaa, pääministerin juonet paljastuvat ja paha saa palkkansa.
1995
Never Say Nevernevernever
eli Kullekin ansioittensa mukaan
Egypti, viimeisen valtakunnan loiston aika
Farao Helibor puolisoineen rakennuttaa itselleen hautamonumenttia. Valtakunnanarkkitehti Inhotep on musertua työtaakkansa alle, sillä kaikkeen tyytymätön hallitsijapari hylkää suunnitelman toisensa jälkeen. Lisäksi arkkitehdin mielenrauhaa häiritsee oikukas Nevernevernever, kaikkien ihailema kaunotar. Tarinan opetus: politiikkaa ja arkkitehtuuria ei pidä koskaan sekoittaa.
1994
Henrik VIII
Englanti, 1526
Kuningas Henrik kamppailee avio-ongelmien ja talouskriisin ristipaineessa. Vaimot vaihtuvat useammin kuin sukat ja hovissa vehkeillään.
1993
Criminuendo
Helsinki, 1900-luvun alku
Rakkaus, viha, kateus, onni, mäntysuopa, raha, ahneus, taide, laulu, inspiraatio ja ennen kaikkea sen — inspiraation siis — puute. Näemme palavasieluisen Gene Sibeliuksen kasvun nuoresta kapinallisesta itsensä ja lähimmäisensä hahmottavaksi vapaaksi yksilöksi, Euterpe-muusan henkeä imuroivan Eino Leinon kynsimässä jälkensä lyriikan taivaankanteen sekä kansallisen taivaanrannan maalarin W. Axl Gallen-Kallelan kypsymisen ihmisenä ja suurena taiteilijana.
1992
Vladimir ja Nikolai
Suomi, 1900-luvun alku
Tyhmä, mutta yksinkertainen sankarimme Vladimir pyrkii kohti tarunomaista Hervantaa. Hän törmää taloustieteilijä Josef V. Rantaseen, jolla on Visio. Mennään Kouvolaan ja agitoidaan, mistä luonnollisesti seuraa vallankumous. Vladimir pyrkii edelleen kohti Hervantaa. Diktaattori kaatuu ja toinen astuu tilalle. Vapaus, veljeys ja vohvelit ovat enää pelkkiä ontosti kumisevia sanoja. Vladimir virittelee vastavallankumousta ja pyrkii vieläkin kohti Hervantaa.
1991
Sampo II
Suomi, Kalevalan aikaan
Maailma luodaan. Väinämöinen luodaan. Seitsemäntenä päivänä luodaan pätäkkä. Väinämöinen ja Joukahainen kilpailevat, Aino luvataan Väinämöiselle, Joukahainen kostaa, Louhi vihoittelee, Lemminkäinen hurmaa naisia ja Impi rakastuu. Kaikki tämä 80-luvun kasinotalouden hengessä.
1990
Gordon
Vatikaani, 1500.
Paavi Paasiciivius I on kuollut. Kardinaali Gordon kähmitään uudeksi paaviksi.